tiistai 17. lokakuuta 2017

Robotiikkaa ja virtuaalilaseja

 

Amiston ja Hyrian opiskelijat pääsivät tiistaina 26.9. tutustumaan ammattikorkeakouluopintoihin ja erityisesti konetekniikan insinööriopintojen saloihin Riihimäellä, kun NOPSA-hanke kokosi 27 opiskelija ja 6 opettajaa ja ohjaajaa saman katon alle. Ennakkoon ilmoittautuneet ja kiinnostuksensa insinööriopintoihin osoittaneet nuoret saivat ensin lyhyen läpileikkauksen HAMKista ja insinööriopinnoista sekä perehdytyksen siihen, mistä NOPSAssa on kyse – nopeammasta ja sujuvammasta siirtymisestä ammattikorkeakouluopintojen kautta työelämään. 


Ennen HAMK-kierrosta konetekniikasta valmistunut Reetta Karjalainen kävi kertomassa osallistujille omista opinnoistaan sekä nykyisestä työstään NHK Oy:llä. Reetta on unelmatyössään ja ratkoo muun muassa lypsyrobottien teknisiä ongelmia. Havainnollisen ja innostavan Reetan esityksen jälkeen päästiin tutustumaan käytännössä insinööriopintoihin. Konetekniikan henkilökunta ja opiskelijat olivat järjestäneet neljä erilaista rastia, joilla havainnollistettiin sekä insinöörin työssään tarvitsemia taitoja että niitä käytännön projekteja, joita insinööriopiskelijat pääsevät opintojensa aikana toteuttamaan.  

3D –skanneri, 3D –tulostin, vetosauvakoe sekä virtuaalilasit kirvoittivat keskustelua ja saivat myös opettajat keksimään ja yhteisiä projekteja. Mahdollisesti kehitettävät yhteiset projektit ja mahdollisuus opettaa Amiston opiskelijoita 3D-skannerin käytössä herättivät keskustelua vierailevan opetushenkilöstön kanssa. Kiinnostusta oli myös robotiikan ja sen hyödyntämiseen, esimerkiksi robotilla liikuteltava jyrsin/työstöpää kirvoitti keskusteluja mahdollisesta yhteistyöstä. Vaikka keskustelu oli varsin yksityiskohtaista, voi vetää johtopäätöksiä, että eri oppilaitosten kanssa voidaan tehdä yhteistyötä opetuksessa ja erilaisten hankkeiden kautta. Samalla toisen asteen opiskelijoilla on mahdollista tehdä yhteistyötä HAMK:n kanssa ja mahdollisesti suorittaa opintoja jo tulevaisuutta varten.  Ja mikä parasta, henkilökunta pääsi tutustumaan toisiinsa päivän aikana niin, että henkilökohtaiset yhteydenotot sujuvat jatkossa jouhevasti. 

Päivän päätteeksi konetekniikasta tuotekehityspuolelta valmistunut Jari Pudas kertoi oman uratarinansa suunnittelutoimisto Deemecin ja Martelan palkkalistoilla. Jari antoi paljon käytännön vinkkejä sekä töiden etsimiseen että siihen, miten insinööriopinnot kannattaa hyödyntää mahdollisimman tarkkaan. 

Päivä tarjosi osallistujille paljon ajatuksia jatkon suhteen. Seuraavaksi päivään osallistuneet opiskelijat ja ohjaajat lähtevät miettimään yksilöllisiä polkuja ammattikorkeakouluopintojen rakentamiseksi osaksi Amistolaisten ja Hyrialaisten tutkintoa ja sitä kautta suoraa väylää ammattikorkeaopintoihin. Toivottavasti näemme päivän osallistujia jo pian HAMKin kampuksen käytävillä insinööriopiskelijoina! Päivä päätettiin yhden Amistolaisen sanoihin: ”Mitä tää olikaan, mihin mun pitää hakee, että pääse tekemään tätä työkseni?” 

HAMKin ja Amiston mallin mukaan ammattikoululainen voi suorittaa jo ammattikouluopintojen aikana – ja ammattikouluopintoihinkin kuuluvia – insinööriopintoja, jotka määritellään yhdessä opiskelijan, Amiston ja HAMKin kanssa. 30op suoritettuja opintoja hyväksytään myös HAMKiin sellaisenaan ja ne toimivat pääsylippuna suoraan ammattikorkeakouluopintoihin ilman pääsykoetta. 


Artikkelin kirjoittaja:
Johanna Nikkola
Opintoneuvoja ja opinto-ohjaaja (liikenneala, tieto- ja viestintätekniikka)
HAMK Riihimäki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti