tiistai 6. elokuuta 2019

NOPSA jatkuu

NOPSA-hankkeelle on myönnetty kolmen kuukauden jatkoaika. Alkuperäisen hankesuunnitelman mukaan hanke olisi päättynyt heinäkuun lopussa. mutta nyt pääsemme jatkamaan lokakuun loppuun saakka. Jatkoajalla toiminta keskittyy mallien juurruttamiseen ja levittämiseen.



Kerätyn palautteen perusteella NOPSA-hankkeessa kehitetyt mallit ovat hyviä, mutta niistä kaivattiin enemmän tietoa. Hankkeen ohjausryhmän kokouksessa kesäkuussa päätimme hakea tulosten levittämistä ja juurruttamista varten kolmen kuukauden jatkoaikaa. Hankkeen taloustilanne salli tämän pituisen jatkoajan toteuttamisen. Kaikki hankkeen toteuttajaorganisaatiot puolsivat jatkoajan hakemista. Muutoshakemus laadittiin kesäkuussa ja myönteinen päätös saatiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta 17.6.2019. Mukava jatkaa innostuneessa porukassa hankkeen toteutusta vielä muutaman kuukauden ajan.

Jatkoajalla julkaisemme NOPSA-oppaasta ajantasaistetun ja täydennetyn version. Lisäksi opas julkaistaan myös englanniksi. Hankkeen lopulliset tulokset julkaistaan viimeisessä uutiskirjeessä. Tuloksia havainnollistetaan myös sosiaalisessa mediassa. Seuraahan NOPSA-kanavia! http://www.hamk.fi/nopsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti