tiistai 20. marraskuuta 2018

NOPSA-käytänteitä arvioitavana

NOPSA-hanke on ollut Sujuvien siirtymien koordinointihanke Zoomin verkostossa aktiivinen toimija. NOPSA on ollut mukana Zoomin järjestämissä seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa. NOPSA on ollut mukana myös useissa Zoomin järjestämissä hyvien käytänteiden arviointipajoissa – joko arvioitavana tai arvioijana. Viimeisin arviointityöpaja järjestettiin Hämeenlinnassa, Hämeen ammattikorkeakoulun Visamäen kampuksella marraskuun alussa. Tällä kerralla arvioitavana oli kustakin NOPSA:n kolmesta työpaketista yksi hyvä käytäntö. Lisäksi NOPSA-toimijat osallistuivat POLUTTAMO-hankkeen hyvien käytänteiden vertaisarviointiin.


Zoomin työpajoissa hyvien käytänteiden arviointi tapahtuu Arjen arkki –arviointimallin mukaisesti. Malli perustuu alkujaan Belgiassa kehitettyyn ESR-hankkeiden tulosten arviointimalliin. Arviointi tapahtuu kaksivaiheisesti: ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan vertaisarviointi ja toisessa vaiheessa asiantuntija-arviointi. Visamäessä järjestetyssä työpajassa oli kyse vertaisarvioinnista, jossa Zoomi-verkoston hankkeet arvioivat toistensa käytänteitä. Hyviksi vertaisarvioidut käytänteet etenevät sitten asiantuntija-arviointiin. Seuraava asiantuntijoiden arviointipaja järjestetään tammikuussa Opetushallituksessa. Ennen asiantuntija-arviointia mallit pitää kuvata Arjen arkki –menetelmäpankissa. 
http://arjenarkki.fi/menetelmapankki/hyvat-kaytannot/1169



Hyvien käytäntöjen vertaisarviointi perustuu arviointimallin mukaiseen arviointikriteeristöön, jossa ulottuvuuksina ovat kehitetyn käytännön innovatiivisuus, voimavaraistaminen, soveltuvuus, hyödyllisyys, saavutettavuus ja esteettömyys, tasa-arvo sekä siirrettävyys. Työpajassa arvioitava käytäntö esitellään napakasti, jonka jälkeen arvioijilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tämän jälkeen arvioijat käyvät kriteeristön pohjalta arviointikeskustelun. Arvioinnit kirjataan määrämuotoiselle lomakkeelle. Arviointia tehdään sekä numeerisesti asteikolla 1-10 että sanallisesti.  Hankkeet saavat arvioinnista kirjallisen palautteen, joka sisältää myös suosituksia käytännön edelleen kehittämiseksi.



NOPSA-hankkeessa kehitetyistä käytännöistä arvioitavina olivat: Konekerho (Pirkanmaan NOPSA-tiimi), Uraohjauksen osaamismerkki (HAMK ja TAMK Ammatilliset opettajakorkeakoulut), Kielten oppimisen polkuopintomallit (Satakunnan NOPSA-tiimi). Konekerho sai hyödyllisyydestä arvioijilta täyden kympin. Myös muiden kriteerien osalta käytäntö sai korkeat arvosanat. Siirrettävyyden ja tasa-arvon osalta käytänteessä kuitenkin todettiin olevan parantamisen varaa. Käytänteen vahvuuksista arvioijat toivat sanallisissa arvioinneissaan esiin seuraavaa:
- panostetaan myös motivointiin ja ammatti-identiteettiin,
- avaa konkreettisen ikkunan jatko-opintoihin,
- helppo tulla mukaan: avoimuus sekä vapaaehtoisuus laskevat opiskelijan kynnystä osallistua,
- joustavuus, ja tukea saatavilla opiskelijoille.

Uraohjauksen osaamismerkki sai läpi kriteeristön oikein hyvät arviot. Käytäntöä pidettiin viimeisteltynä ja valmiin oloisena. Soveltuvuus ammatillisen koulutuksen reformiin arvioitiin täyden kympin arvoiseksi. Merkin pilotoinnista kaivattiin kuitenkin lisää kokemuksia. Osaamismerkin yhtenä vahvuutena pidettiin uraohjauksen sisältöjen ja kohteiden kattavaa kuvausta.

Kielten oppimisen opintopolkumallit –käytänteen hyödyllisyys ja soveltuvuus ammatillisen koulutuksen reformiin arvioitiin täyden kympin arvoiseksi. Käytänteen haasteeksi koettiin organisaatiokohtaisuus. Kun lopullisena tavoitteena on valtakunnallisesti sovellettavan mallin tuottaminen, kannattaa käytänteen kuvaamiseen, tuotteistamiseen sekä käyttöönoton helppouteen kiinnittää erityistä huomiota.

Seuraavaksi käytännöt viedään Arjen arkki –menetelmäpankkiin, josta jo löytyykin aiemmin arvioituja NOPSA-käytänteitä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan toisen vaiheen asiantuntija-arvioinnin palautteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti